Puuh...

Tiättäkö sen tunteen... Ko on ihan omalla sievällä pienellä turpavärkillä menny lupaamaan että huomenna alkaa joulusiivot. Joka tottakai tarkottaa sitä että tää kuukausia sitten alotettu työhuoneen siivous joka on EDELLEEN vaiheessa... Tarvis saada päätökseen että sitä joulusiivousta vois ees ajatella alottavansa. Koskapa rouvan työhuoneeseen ei oo imurin kans ollu mitään asiaa sitte ... En ees viiti ajatella kuin kauan sitte.

Tässä sitte alottelin siivousta... Ja totesin et ei voi olla totta... Mä löysin mun kauan kadoksissa olleet puikot!!! Jotka on kiinni KESKENERÄISESSÄ TYÖSSÄ!!!

Mistä niitäki sikiää?

Stop tykkänään siihen paikkaan. Tiän just mitä ajattelet. Ei voi pitää paikkaansa se mitä ajattelit! Hyi sua, miten kehtaatkaa ajatella tuommosta?! MINUSTA?!

Muista, tontut liikkuu!!

Kyse ei missään nimessä voi olla siitä että päätän tempasta parit ranteenlämmittimet ja siin sivussa muutamat huivit rakkaalle syöpäsairaalle ystävälle joka nukkuu kahen untuvatäkin alla +27 lämpötilassa ja palelee...

Tai siitä että yhtäkkiä päätän että jos tempasiski itelle tuosta SNYn suunnittelemat kämmekkäät...

Eikä aikanakaa siitä että päätän ottaa pari tilaustyötä tehtäväksi jotka on retaannu tuos tovin jos toisen.

Kaikkein vähiten siitä et käsityömessuilta ostin ystävälle sukkalangat... Joita tuossa oon tikunnu... EI VOI JOHTUA SIITÄ!!! Eihän?!

Noh, kun tästä raagisesta järkytyksestä on selevitty... Oliki aika .... Kiitos ihana edellinen SNYni, tein aikamatkan lapsuuteen tai nuoruuteen tai mihin lie... Löysin yhestä pussista Chewits pötkön... Jestas ko ne oliki hyviä... Voitte vaan kuvitella miten hyviä, ne nimittäin meni jo!

Noh... Siinä aikamatkaa tehessäni kävin shoppailees muutamassa pussukassa... Nimittäin bongasin ihania lankoja... MUN OMASSA LANKAVARASTOSSA!!!!

Totesin et ompa ihanaa lankaa... Ja mikä ihana väriki... Sit seuraava ajatus on et nii, se on ihan omassa lankavarastossa...

Tässä on nyt vähä jääny tää blogin päivitys vähäiselle... En oo oikein jaksanu tehä mitään. Vähä käsitöitä... Oikealla kädellä, niinko hierojalta kävi määräys.

29.11. Olin iltavuorossa töissä... Siinä suunnilleen puoli välissä työvuoroa... Sattu työtapaturma. Tai niin mä sitä itelleni tolkutin aavistuksen vajaa 2 vkoa. Kunnes oli sit tutkintapalaveri. Ja työtapaturma sai sen oikean nimikkeen. Pahoinpitely.

Voin kertoa että sitte tuli kovaa ja korkialta. Olin vaan tuudittautunu siihen et ok, tää nyt oli taas työtapaturma. Olin jo tolkuttoman turhautunu että taas kävi näin. Edellisenä yönä, ennen tätä tutkintapalaveria se tilanne tuli uniin. Ja sen jälkeen en oo kyenny sammuttamaan valoja makkarista, en voi nukkua pimeässä. En voi olla pimeässä. Ahdistaa liikaa.

Olin saattamassa potilasta taksiin, kun tää potilas hermostu ja kävi käsiksi. Ensiksi kaksin käsin kurkkuun kiinni... Siitä sain revittyä kädet irti ja painoin tämän potilaan penkkiä vasten ja karjasin et nyt täytyy rauhottua ennenko mä suutun oikiasti. Tää rauhottu hetkiseksi aikaa kunnes kävi uudelleen käsiksi ja tällä kertaa pääs vääntämään mun vasenta olkapäätä ja kättä... Nyt ollaan taas hermosärkylääkekuurilla ja sairaslomalla. Yöt nukun vaihtelevasti. Yritän nukkua sillon ko väsyttää. Yritän syödä jotai sillon ko tekee mieli... Välillä se on kirsikkatomaatteja.. Onneksi ne on nyt aika usiasti tarjoukses.

Suunnattoman helpottunu oon siitä että meillä on nyt auto. Pääsee vaihtamaan maisemaa jos tuntuu et seinät kaatuu päälle. Ei tarvii pitkälle ajaa, ko jo tuntuu et alkaa taas saada voimia takas ja pystyy taas palata kotia.

Viikko sitte oli Veksin työpaikan pikkujoulu. Se oli enemmän ko tervetullutta vaihtelua. Paikka oli meren rannalla, samassa paikassa missä oli ystävien häät kesällä. Oisin halunnu mennä istumaan siihen aavistuksen lähemmäs rantaa penkille... Mut ko otin askeleen lähemmäs, totesin et siellä on liian pimeetä. Palasin takas. Koitin mennä uudestaan siin kohti ko joku tuli röökille siihen lähelle. Pystyin ottaa kaks askelta, vaan todetakseni et liian pimeetä. Liikaa mahollisuuksia et mielikuvitus karkaa taas.

Työsuojeluvaltuutettu sano osuvasti sillon tutkintapalaverissa että tää asia on purettava psykologin kanssa. Tää ei mee ohi vaan salkkareita kattomalla.

Se on niin totta. Tilanteesta on jo kauan... Ja silti se pyörii ajatuksissa koko ajan. Kipu alkaa olla suht hyvin hallinassa. Lääkitystä vähä viel haetaan. Nyt katotaan vko taas eteenpäin et riittäkö tuo vai pitääkö nostaa. Mitään ei oo rikki. Diagnoosina on kipuoireyhtymä. Meen ma taas uudelleen hierojalle. Koko ajan täytyy muistuttaa itelleen et painaa olkapäätä taas takas paikolleen, se puskee väkisinki eteenpäin ja on koko ajan jännityksissä.

Ens kuun alussa on varattu työterveyden kautta psykologille aika.

Samalla tässä on nyt alettu hoitaa näit vanhoja käsittelemättömiä juttuja. Sain viimein sitäki asiaa pökättyä eteenpäin. Nyt ollaan pistetty isot pyörät pyörimään ja hoidetaan terapia asiaa eteenpäin. En oo toki pyytäny tkn kautta sitä ko vasta mitä 6 v. On vaan sanottu moneen kertaan et kattellaan. Kunnes yhesti tk lääkäri sano et voi hänki ne mielialalääkkeet sulle määrätä! Voin kertoa ettei ollu kaukana etten sanonu et voin kertoa mihin voit ne mielialalääkkees survoa. Mä en ala turruttaa mitään lääkkeillä, tää paska on saatava pois.  Nyt siis seki on menossa eteenpäin.

Veksi kävi just kysymässä että teetkö inventaariota... Hupsis. Mun piti siivota. Mitä mä tein, päivitin blogia. Eikö se oo miltei sama asia?

Eniweisseli... Se on laittanu iltapalaa. Joten taas saan lingata eteenpäin tän työhuoneen siivousta....

Josko huomenna pääsis laittelemaan joulujuttuja?

Mut ko se työhuoneen siivous!!

Sitäpaitsi huomen on tullipakkahuoneella joulumyyjäiset!

Hyshys...

Nyt joka tapauksessa sinne iltapalalle. Katotaan sitte mitä seuraavaksi ;)

<3